Luennoitsijat ja esiintyjät

RIITTA VALKONEN

Tervetuloa Opopäiville Hämeenlinnaan!

Valtakunnalliset koulutuspäivämme ovat vihdoinkin täällä! On aika tavata kollegoja ympäri Suomen, vaihtaa ajatuksia ajankohtaisista asioista, kokea uusia tuulia ja saada eväitä mukaan omaan ohjaustyöhön. Meillä kanta-hämäläisille opinto-ohjaajille näillä päivillä on erityisen suuri merkitys, sillä olemmehan saaneet suunnitella ne kahteen kertaan. Kaikista vastoinkäymisistä ja epävarmuustekijöistä huolimatta olemme kanta-hämäläisellä tarmokkuudella suunnitelleet päivät juuri sinulle ja kollegoillesi.

Uutta on se, että pidämme jo torstaina avajaiset ja ensimmäinen luennoitsija saa myös heti puheenvuoron. Lisäksi olemme sekoittaneet perinteitä niin, että sekä torstaina että perjantaina on vierailuja ja luentoja. Jos et halua esim. pitkän bussi- tai junamatkan jälkeen lähteä vierailulle torstaina voit jäädä kuuntelemaan mielenkiintoisia aiheita Aulangolle.

Olemme valinneet Opopäivien teemaksi kolme keskeistä asiaa: hyvinvoinnin, ohjauksen tulevaisuudessa ja kestävän kehityksen. Hyvinvointi on aina ollut tärkeää, mutta näin pandemian jälkeen ohjausvajeen ja jatkuvien muutosten keskellä se korostuu entisestään. Meiltä vaaditaan paljon, mutta meidän on myös oltava armollisia itsellemme ja osattava vaalia sekä psyykkistä että henkistä hyvinvointiamme. Muuten sekä meidän että nuorten käy huonosti. Nyt on kolme päivää aikaa hengähtää Hämeenlinnassa paitsi hyvän ohjelman parissa myös iltatilaisuuksista nauttien.

Ohjauksen tulevaisuus ja kestävä kehitys -teemat johdattelevat meitä ajattelemaan ohjauksen mahdollisuuksia ja kehittämishaasteita tulevaisuudessa. Millaisia ajattelun ja toiminnan välineitä ohjauksessa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa? Miten ohjausta kehitetään kokonaisvaltaisesti tai miten ohjausta voidaan toteuttaa kestävästi? Miten autetaan nuoria löytämään sekä tekemään omannäköisiä ja kestäviä valintoja tulevaisuuden suunnittelussa? Paljon kysymyksiä. Etsitään niihin yhdessä vastauksia.

Opopäivät on helmikuussa 2023 juuri se oikea kohde ihaniin kokemuksiin. Tervetuloa!

Riitta Valkonen

puheenjohtaja, Kanta-Hämeen opinto-ohjaajat ry.